ETÄ-ELÄMÄÄ


Tämän päivän trendi tuntuu olevan etä-asiat. Etänä hoidetaan lähes kaikkia elämän osa-alueita. Töistä järjestetään etäpäiviä, laskut ja pankkiasiat hoidetaan etänä tai terapiassa istutaan etäyhteyden välityksellä. Vanhuksen lääkkeenotosta muistuttaa myös monessa kodissa virtuaalihoitaja etäyhteyden kautta ja kokouksia pidetään etänä, kun kaikki eivät fyysisesti pääse paikalle. Kiireisen elämän myötä myös ystävyyssuhteista tulee helposti etäsuhteita, missä aidoille treffeille ei meinaa löytyä aikaa.  Onko elämämme yhä enemmän etäelämää?

Millaista se etäelämä sitten on?

Wikisanakirjan mukaan:
Etäinen sana ilmaisee henkilöstä sellaista, johon ei ole läheistä suhdetta. Etä -etuliite taas tarkoittaa kaukaista, toisin sanoen kaukaisesta paikasta käsin tapahtuvaa toimintaa.

Luen parhaillani Maaret Kallion uutta kirjaa "Inhimillisiä kohtaamisia". Se on nostanut mieleeni lukuisia kysymyksiä ihmisyydestä ja pannut miettimään myös omia toimintatapojani monella tavalla, vaikka en ole päässyt kirjaa vielä loppuun. Kirjan sivuilta ei kuitenkaan ole vastaan tullut inhimillistä etäkohtaamista käsittelevää kappaletta.

Kallio puhuu kirjassaan kuitenkin oman mielen tarkastelusta hieman etäämmältä. "Ottamalla havainnoivan näkökulman omaan mieleen, oppii näkemään, miten ajatukset ja tunteet tulevat ja menevät. Tätä havainnointia voi myös kutsua etäännyttämiseksi." Tätä kai voitaisiin pitää siis jonkinlaisena itsensä etäkohtaamisena? "Tämä itsehavainnoinnin taito on Kallion mukaan suositteleva, ei määräävä. Se tuo sekä kykyä suojella itseä, että taitoa hakeutua yhä aidommin toisen lähelle"

Ennen kännyköitä lapset menivät toistensa ovien taakse kysymään: "Tuletko ulos leikkimään?" Nyt leikkiseuraa kysytään whatsapilla tai tekstiviestillä. Nettipankin sijaan laskut maksettiin pankissa, jossa mahdollisesti tutun virkailijan kanssa vaihdettiin myös kuulumiset. Sama pätee kaupassa käyntiin. Kassaneidit tunsivat lähitienoon asukkaat kuin omat taskunsa. Kun vakituinen asiakas ei tullutkaan kauppaan normaaliin tapaan, huolestui kassaneiti asiasta, kertoi huolestaan naapurille ja siten ongelmaa lähdettiin ratkomaan. Nykyään ostoksetkin tilataan usein netistä, ilman ainuttakaan ihmiskontaktia.

Myös vanhusten hoidossa hoitaja kävi aiemmin istumassa vanhuksen kahvipöydässä, piti tätä kädestä ja yhdessä katsottiin päivän lääkkeet. Saatettiinpa siinä siemaista kuppi kahviakin. Tuo oli ehkä vanhuksen ainut ihmiskontakti tuona päivänä, josta hän sai voimia jaksaa seuraavaan päivään. Tulisihan silloin hoitaja taas uudelleen. Aidot kohtaamiset toivat siis merkitystä päiviin.

Elän tällä hetkellä jonkinlaisessa etä-yhteydessä kahteen vanhimpaan lapseeni, eikä tuo yhteys ole samanlainen kuin aiemmin. Se on muuttunut ja väljentynyt. Kosketus ja katsekontakti puuttuvat. Yhteys on katkonaista.

Näiden nuorten kohdalla tämä etäisyys on luonnollinen osa aikuiseksi kasvamista. Kummallakin on tahollaan ihmisiä, joiden kanssa he fyysisesti kohtaavat päivittäin ja se on itselle lohdullinen ja helpottava tieto.  Monien vanhusten sekä syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kohdalla näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Etä-yhteydenpito voi olla heidän ainoa kontaktinsa ulkomaailmaan, oman kodin ulkopuolelle. Tämä on huolestuttavaa ja surullista.

Miksi etä-elämästä on tulossa trendikästä?
  • Onko asioiden hoitaminen etänä aina kustannustehokkain tapa?
  • Onko nykyihminen vieraantunut kyläyhteisömäisestä elämästä, eikä koe tarvetta muiden avulle, tuelle tai läsnäololle? 
  • Emmekö uskalla kohdata edes itseämme, rehellisesti toisia ihmisiä tarvitsevina, vaan koemme etäyhteydet riittävinä.

Kyllä kai etä-elämä on mahdollista. Kavereiden kuulumisethan nähdään facebookin tai Instagramin kautta. Yhteydenpito sujuu niin ikään erinäisten sovellutusten välityksellä. Ei tarvitse katsoa silmiin, eikä omista huolista tarvitse avautua, koska sehän voisi tuntua jopa vaivaannuttavalta tai vaikealta. Ketä se edes kiinnostaisi?

Pahoinvointi ja yksinäisyys lisääntyy, mutta niin lisääntyvät etä-kohtaamisetkin. Palveluja tarjotaan yhä enenevästi etänä ja siihen meidän kaikkien pitäisi taipua. Etä-ihmisyys on valtaamassa tilaa perinteisen ihmisyyden ja inhimillisyyden rinnalla. Yhä vähemmän arvostetaan aitoja kontakteja toisten ihmisten kanssa, jos asian voi hoitaa myös etänä. Raha ratkaisee tässäkin monessa kohtaan.

Ihmisten välisissä suhteissa on aina omat koukeronsa, niin hyvässä kuin pahassa. Siksipä ihmissuhteiden etähoitaminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta.

Etä-kontaktit toimivat joissain tilanteissa äärimmäisen hyvin ja tehokkaasti, mutta eihän mikään masiina korvaa toista ihmistä. Siksi konkreettisia kohtaamisia tulee vaalia ja ylläpitää, jotta jokainen tulisi kohdatuksi ja tarvittaessa autetuksi ajallaan. Jotta meistä yksinäisin ja pelokkainkin ihminen saisi kokea toisen ihmisen läsnäolon ja tuntea kuuluvansa johonkin suurempaan yhteisöön. Jotta tarpeen mukaan toisen ihmisen kosketus toisi lohtua ja turvaa sekä uskon parempaan huomiseen. Ainoastaan oikeiden kohtaamisten avulla, voimme aidosti auttaa ja kantaa huolta toisistamme, saada vilpittömän yhteyden toiseen ihmiseen, kulkea rinnalla, olla tukena ja rakastaa. 

Lue myös:

Myönnän, olin väärässä
Mikä on merkityksellistä?
Jos huomenna kaikki on toisin

Seuraa myös Facebookissa ja Instagramissa.



Kommentit

Suositut tekstit