Viisi synnytyskertomusta / osa 5

Neljännen lapsen jälkeen ajattelimme, että nyt on perhekoko täynnä ja aluksi uskoin tuohon jopa itsekin, koska neljä lasta tuntui hetken aikaa hyvältä lapsiluvulta. Kuitenkin neljäs raskaus oli ollut minulle haasteellinen ja välillä mietin, kuinka ihanaa olisi vielä kokea raskaus, jossa kaikki menisi hyvin. Etukäteenhän raskauksista ei tiedä, ymmärsinhän sen, mutta olin optimisti.

Miestä ei tässä suhteessa tarvinnut puhua ympäri. Ratkaisu oli enemmänkin tuumasta toimeen tyyppinen ja pian sain tietää odottavani vauvaa. Olin pakahtua riemusta, vaikka samaan aikaan ajattelin, että kuinkahan tästä selvitään.

Onnekseni raskausaika sujui mutkattomasti ja voin hyvin lähes koko raskauden ajan. Sainhan taas olla kotona, eikä työpaineita ollut. Pystyin keskittymään vanhempien lasten koulunkäyntiin ja harrastuksiin, viettämään aikaa perheen pienimmän kanssa ja nauttimaan raskaudestani.

Viidennen raskauden aikana asuntomme alkoi käydä pieneksi ja kuin ihmeen kautta löysimme uuden kodin. Sellaisen, joka oli kuin meille suunniteltu ja jonne ehdimme muuttamaan vielä ennen vauvan syntymää.

Loppuraskauden aikana sain luotua uutta verkostoa ympärilleni uudella asuinalueella ja tutustua vauvaperheille suunnattuihin palveluihin. Syksyn pimeinä iltoina nautin kynttilän loistosta kotona ja valmistelin  tulevalle perheenjäsenelle kaiken valmiiksi.

Niin saapui marraskuu ja laskettu aika oli jo lähellä.
Tarkalleen lasketunpäivän aamuna alkoivat hyvin epäsäännölliset supistukset, jotka kuitenkin voimistuivat koko ajan. Kuulostelin tilannetta kotona ja ajattelin, että eipä synnytyksestä taida olla tietoakaan, olihan kaikki aiemmat raskaudet menneet yli lasketun ajan. Silti jollain kummallisella tavalla tunsin kehossani lähestyvän synnytyksen. Supistukset olivat todella kivuliaita ja olo alkoi olla kotona hankala.

Lähdimme mieheni kanssa sairaalaan, jossa todettiin synnytyksen alkaneen. Vauva voi masussa mainiosti ja meillä oli hyvä seesteinen fiilis. Entinen työkaverini ja opiskeluaikainen ohjaajani otti synnytykseni hoitaakseen ja se tuntui turvalliselta.

Jonkinlainen haikeus valtasi mieleni noiden pitkien minuuttien aikana, kun odottelin seuraavaa supistusta. Samaan aikaan tunsin myös valtavaa kiitollisuutta. Olin todella ihmeissäni, koska kaikki mitä parhaillaan tapahtui oli kuin vastaus toiveeseeni hyvästä raskaudesta ja hyvästä synnytyksestä. Sillä hetkellä oli viides raskauteni huipentumassa lapsemme syntymään sunnuntaina, laskettuna päivänä, ihanan mieheni läsnä ollessa ja hyvän kätilön hoivassa. Mitä enää olisin voinut toivoa enempää.

Synnytys eteni kuitenkin aiempia synnytyksiä hitaammin  ja ihmettelin supistusten epäsäännöllisyyttä. Epäusko hiipi esiin ja ajattelin jo luovuttavani. En meinannut enää uskoa, että synnyttäisin laskettuna päivänä. Olin valmis lähtemään kotiin. Lopulta suostuin kokeilemaan akupunktiota. Kätilö laittoi akupunktioneulat paikoilleen ja pyysi minua odottamaan keinutuolissa puoli tuntia.

Sen jälkeen saattaisin olla valmiimpi synnyttämään. Vielä silloinkin ajattelin, että no eipä tästä haittaakaan ole, mutta en uskonut sen toimivankaan.
Puolen tunnin kuluttua neulat poistettiin ja jälleen kerran olin hämmentynyt. Synnytys lähti etenemään kuin juna. Siirryin vuoteeseen, koska halusin päästä pitkäkseni. Kipu yltyi ja supistukset tihenivät. Apuna minulla oli ilokaasu ja tietenkin amulettini, jota ilman en varmasti olisi pärjännyt. Mieheni piti huolta, että sain juotavaa ja etten unohtunut hengittämään vain ilokaasua.

Toisessa synnytyssalissa oli jotain kiireellisempää ja olimme kahden mieheni kanssa pitkän aikaa. Hän kysyi useaan otteeseen, kutsuuko jo kätilön, mutta kielsin. Sanoisin kyllä, kun on sen aika.
Vaikka olin täysin muissa maailmoissa, pyysin miestäni yhtäkkiä painamaan kutsunappia. En kokenut silloin tarvetta ponnistaa, mutta seuraavalla supistuksella kyllä.

Kätilön tullessa huoneeseemme kerroin, että nyt täytyy ponnistaa. Kätilö toppuutteli hieman, jotta ehtisi laittaa hanskat käsiinsä. En voinut olla ponnistamatta ja niin tämä perheen kuopus syntyi kauniisti seuraavan supistuksen saattelemana. Kätilö ehti nipin napin ottamaan hänet vastaan.

Kyyneleen vierivät jälleen pitkin poskiani. Tällä kertaa ilon ja onnen lisäksi myös luopumisen vuoksi. Tiesinhän, että olin juuri synnyttänyt viimeisen kerran. Sen hetkistä tunnetta en enää koskaan voisi elää todeksi muuta kuin muistoissani. Sydän sykähdellen otin vastaan pienen poikamme ja peittelin hänet paitani alle. Mietin, kuinka onnekas olinkaan viidennestä lapsestamme, tästä pienestä pojasta.

Kotiin tullessamme kantoi isä pikkumiestä sylissään, kiersi jokaisen huoneen yksi kerrallaan ja esitteli uudelle perheenjäsenellemme hänen kotinsa. Näin oli tehty jokaisen lapsen kohdalla ja niin tehtiin nytkin. Riemuiten otti muu väki meidät kotona vastaan ja siinä hetkessä oli jotain sykähdyttävää, jota en sanoin pysty kuvaamaan.

Elämä oli tässä ja nyt, ympärilläni olivat kalleimmat ja rakkaimmat aarteeni. Minun perheeni <3

Kommentit

Suositut tekstit