Jos huomenna kaikki on toisin

Elämää ei voi ennustaa ja tulevaa ei etukäteen voi pelätä. On pyrittävä elämään tätä hetkeä, niiden avujen turvin, joita meille on annettu. On pyrittävä tekemään tänään oikeita ratkaisuja ja tultava toimeen niidenkin ratkaisujen kanssa, jotka syystä tai toisesta eivät osuneet oikeaan. Elämän edessä on oltava nöyrä ja samaan aikaan kiitollinen.

Mitä huominen tuo tullessaan, sitä ei kukaan voi tietää. Siksi täytyy yrittää tehdä tästä päivästä sellainen, jota voi ilolla muistella huomenna. Sanoillamme ja teoillamme jätämme jälkiä matkamme varrelle. Voimme jättää jälkiä, jotka kannustavat, koskettavat tai lohduttava. Sekä jälkiä jotka kiittävät, rohkaisevat tai myötäelävät.
Vastaan tulee myös niitä hetkiä, joissa jäljen jättää katkeruus, viha tai kateus. Mustasukkaisuus, epäoikeudenmukaisuus tai epärehellisyys. Ne ovat jälkiä, joita emme haluaisi jättää itsestämme, mutta joinain päivinä sanat eivät löydä kuulijaa, kosketus ei tavoita ihoa ja katkeruus, mustasukkaisuus tai viha nousevat pintaan. Jälki jää, vaikkemme tahtoisikaan.

Seuraavana päivänä on mahdollista kuitenkin jättää uusia parempia jälkiä ja silottaa vanhoja. Onhan jokainen päivä lahja ja uusi mahdollisuus muuttaa suuntaa, pyytää anteeksi sekä antaa anteeksi. Jokaisena päivänä on mahdollista luoda uusia hyviä muistoja ja tekoja muisteltavaksi.

Arjen pyörityksessä saattaa herkästi kiukustua ja turhautua. Tuntuu kurjalta kotiin tullessa törmätä eteiseen unohdettuun roskapussiin tai koiran kakkaan, kun kukaan ei ole niitä asioita hoitanut. Tai huomata, ettei jääkaapissa olekaan maitoa, koska se on seisonut pöydällä lämpenemässä koko päivän. Tällaisissa tilanteissa tulee sanottua ja tehtyä asioita, joita ehkä myöhemmin katuu. Varmasti asioista sanoo ihan syystäkin, mutta voisiko sävy olla toinen.

Olisiko kaikkiin epäkohtiin mahdollista puuttua lempeämmin ja voisiko niin välttää joitakin erimielisyyksiä. Varmasti voisi. On kuitenkin tärkeä muistaa, että pieniä muutoksia voi tehdä omissa tavoissaan, mutta otteen herpaantuminenkin on inhimillistä ja anteeksi annettavaa.

Tärkeintä lienee olla itselle reilu ja antaa omat epäonnistumiset itselle anteeksi. Siten jaksaa pyrkiä parempaan yhä uudestaan ja uudestaan. Jatkuvan oppimisen kautta myös jäljet joita jälkeemme jätämme muuttuvat pikku hiljaa.

Jos huomenna kaikki onkin toisin, mitä tekisit tänään eri tavalla. Millaisia jälkiä juuri tänään haluaisit jättää? Millaisilla sanoilla haluaisit läheisiäsi hyväillä?
Entä itseäsi? Millä tavalla voisit olla armollisempi itsellesi ja rakastaa itseäsi vielä hieman enemmän, juuri tänään.


LUE MYÖS:

Tavallisen arjen ylistys
Siipieni suojaan
Suojelen sinua kaikelta


Seuraathan jo Facebookissa ja Instagramissa?

Kommentit

Suositut tekstit